Laivuri Matti Rusi rakennutti vuonna 1810 uuden laivan liikennöidäkseen sillä Pietariin. Tämä on toistaiseksi vanhin merkintä Rusin suvun harjoittamasta kuljetusyrittämisestä. Liikenne rekisteröitiin tuolloin Venäjän sisäiseksi liikenteeksi. Tämä ns. Vanha Suomi liitettiin vuoden 1812 rajajärjestelyissä uudelleen muun Suomen yhteyteen ja Seivästö siirtyi Venäjältä Suomen suuriruhtinaskunnan alueeksi.
Laivaliikennettä jatkoi Matin poika Esaias Rusi, joka oli ilmeisen kylmäpäinen merikarhu. Hän ei vähentänyt liikennettään edes Krimin sodan pahimpana kesänä 1855, jolloin englantilaiset sotalaivat upottivat kymmeniä kauppalaivoja ja tappoivat merimiehiä itäisellä Suomenlahdella. Vaaraa uhmaten Esaias Rusi kuljetti seitsemän kivikuormaa Pietariin.
Seuraavan sukupolven edustajana oli Tahvo Rusi, joka alkoi liikennöidä Maria-laivallaan 1863. Aino-laiva valmistui 1874. Tahvon poika Tiitus Rusi siirtyi laivan ruoriin 1890-luvulla ja jatkoi laivaliikennettä vuoteen 1918. Hän liikennöi Saarinen-jaalallaan vuosina 1897–1903 ja Aalto-kaljaasilla vuosina 1903–09. Muisto-kaljaasilla liikennöitiin vuodet 1910–13, ja viimeisenä oli Urpo-kaljaasi, jolla liikennöitiin rajan sulkeutumiseen asti. Sisällissodassa laivayhtiön osakas Erik Rusi joutui punaisten tappamaksi. Muut Rusit pääsivät pakenemaan Suomenlahden ulkosaarille.
Suomen ja vastaperustetun Neuvosto-Venäjän meriraja sulkeutui 1918. Rajan sulkeutuminen esti laivaliikenteen Pietariin, ja yli sata vuotta jatkunut idänkauppa ja elinkeino olivat tuhon omia. Perhe sai myytyä viimeisetkin laivansa pois 1920-luvun alkuvuosina.
